Kävin pitkästä aikaa, eli hui 3 päivään, puntarilla. Odotin että nyt varmasti on painoa noussut, kerta viikonloppuna tuli roskaruokaa ja muuta ei terveellistä syötyä, terveellisen ohessa. Noh se näyttikin -1 kg!
Eli paino on raskauden alkaessa ollut 62 kg, nyt se on 61 kg. Ja en ole liikkunut paljoakaan, koska huono-olo ei sitä salli. Tunnen isteni isoksi, kun rinnat ovan kasvaneet ja maha on koko ajan hyvin esillä. ELi se viimisin mahakuva jonka laitoin, nii ei tietokaan siitä enää.
Aloitan aamuni yleensä mango-piltillä. Sitten syön nesquik-muroja. Sitten esim. omenan. ehkä yksi keksi. Pari porkkanaa. Sitten alkaa tulla iltapäivä etominen. Sillon mikään ei maistu, kaikki haisee oksettavalle, ja tekee mieli vain oksentaa. Yritän väkisin syödä kurkkua, tomaattia, juoda mehua, maitoa, jogurttia, jotta saisin mahaan taas täytettä ja huono-olo menisi pois! Mutta se ei mene.
Sitten kello lähestyy neljää iltapäivällä ja tiedän etät mies tulee pian kotiin. Ja sitten pitäisi syödä ruokaa. Oikeaa ruokaa. Mitä? Mitä minä voisin syödä?
Vastaus: En mitään.
En pysty valmistamaan yhtään mitään ruokaa, koska kaikki hajut oksettaa, jääkaapin aukaiseminen tai liki keittiöön meneminen on ihan perseestä. Ja syyllisyys painaa, kun tiedän että pian tulee väsynyt mies kotiin, joka tarvitsee ruokansa jotta jaksaa taas, mutta minä en kykene tekemään yhtään mitään.
Ja sitten väsynyt mies laittaa meille ruokaa, mutta en pysty syömään. Naukkaan pari palasta, ja sitten työnnän jo lautasen pois, kun ruoka vain pyörii suussa, enkä saa kuin vedellä huuhdeltua sen alas.
Tiedättekö mitä tämä tekee minulle? Täällä olen päivät pitkät kotona yksin, enkä pysty tekemään yhtään mitään! Pyykinpesu on sellaista minkä voin tehdä. Ja yleensä kun mies tulee kotiin, saan hänestä ihmevoimaa, piristyn ja sitten taas kykenen toimimaan jotenkin. Mutta on hyvin uuvuttavaa kun arki on tämmöistä tasitelemista. Ja se että saan koiran edes käytettyä ulkona! Voi hitto, kun asutaankin keskustassa! Ärsyttää jo naapuristkin, kun tunnen että ne poraa katseellaan että ei päässy koira taaskaan pitemmälle lenkille.
Huomioksi tähän, erityisinä aamuina valmistaudun hyvin illalla jne. että ehkä pääsen aikasin aamulla käyttämään koiraa koirapuistossa. Ja siellä koira saa kaikista parasta liikuntaa ja elämäniloa uimalla ja juoksentelemalla. Enkä minä ole hihnassa nykimässä ja ärisemässä, että vauhtia nyt paskalle siitä! :)
Nt-ultrauksen kutsua mä nyt vissiin sitten odottelen, ja muihin helmikuisiin verrattuna, mun vuoro alkaisi olla niiku seuraavana listalla. Ehkä se tällä viikolla tosiaan selviää, millon päästään näkemään tuonne mun sisälle.
Toivon, että tämä huono-olo on sen arvoista, että nt-ultrassa löydetään jotain elävää, vahvaa, meidän tuleva lapsen alku.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti